VIIME viikonloppuna olikin (yllättäen?) jo joulukauden avajaiset "kaikissa kaupoissa". Hirveä härdelli sunnuntaina oli ostoskeskuksessa, johon ruokaostoksille mentiin - lauantaina kun nykyään ei pääse viikon ruokaostoksia suorittamaan. Alkusyksystä käytiin perjantai-iltaisin, mutta pojalle tuli siihen hapkido-harkat, joten sekin ilta menee siinä ja koska torstai tuntui jotenkin oudon aikaiselta ajatella viikonlopun ja seuraavan viikon ruokia, oli helppo kallistua sunnuntaille nyt, kun isotkin kaupat taas ovat auki.

Hetaan ei vielä joulu tullut. Mä en tykkää siitä, että tässä vaiheessa jo joululaulut pimputtaa korviin joka paikassa. Mietin tuota ajoitusta ja olen nyt päätynyt siihen, että Hetaan valmistamme joulun vasta pikkujouluna. Eli 1.12., kun Hetassa on kauppapäivä, pidämme joulukauden avauksen. Jos vaikka glögitarjoilun laittaisi tuolloin, sillä saisi jouluista tuoksuakin aikaan.

Olenko nyt ihan out ja menettänyt joulumyynnin jo etukäteen?