Lauantaina Heta oli auki normaalisti. Päivä oli hiljainen.

Sunnuntaina suunnattiin nokka kohti Vehmaan Seuralaa ja siellä "Kivikova kuntopäivä" -tapahtuman yhteydessä pidettäviä paikallisia yrittäjämessuja. Päivä oli hiljainen. Iltapäivällä joku tiesi kertoa, että järjestävän seuran porukat olivat jossain yleisurheilukisoissa Ukissa. Tuntui hieman oudolta, eikö vasen käsi tiedä urheiluseuratoiminnassakaan mitä oikea puuhailee vai miten tällainen päällekkäisyys oli mahdollinen? Lisäksi tapahtuman alkamisaikaan alkoi vesisade, se vähensi osaltaan porukkaa lisää. Vain päättäväisimmät asian ystävät ilmestyivät pelipaikalle.

Kuitenkin tavoitimme jokusia paikkakuntalaisia, jotka eivät vielä olleet Hetassa käyneet, eivätkä oikein edes hoksineet, mitä kaikkea meiltä saa, joten ei päivä hukkaan mennyt, se voi poikia ihan mitä vaan tulevaisuudessa.

Messujen jälkeen avasin Hetan ovet yhdelle asiakkaalle, joka soitti ja kysyi saako tulla ostoksille. No tottakai saa!

855413.jpg

855414.jpg