Taivaallisen hurmaavat japanilaiset Yuzen-paperit ovat tulossa Askartelukeitaan valikoimiin lähiviikkoina. Ensimmäisessä erässä 12 erilaista mallia, mm. tällainen:

1202083.jpg

Arkit ovat noin A4-kokoisia, hinta selviää kunhan tullit ja alvit on maksettu kun paketti tulee Suomen maaperälle. Tiedän monien näitä upeakuosisia, taustoiksi ja vaikkapa nukkekodin tapetiksi hyvin soveltuvia, papereita kaivanneen talven mittaan.

Samoin tilauksessa on aivan ihastuttavia Marilyn-valokuvaleimasimia (unmounted), joita myös odottelen saapuviksi suunnilleen samassa aikataulussa.

1202109.jpg

Että kyllä täällä hengissä ollaan ja koitetaan viedä hommaa eteenpäin, vaikka täällä blogin puolella ei isoja olekaan nyt tapahtunut. Kaikki aikani on oikeastaan mennyt siinä, että yritän noita paperitöitä hoitaa pois kuleksimasta, ei sitten enää ole ollut jaksua roikkua koneella päivittämässä - varsinkaan kun mitään oikeastaan ei ole tapahtunut.

Huomenna Heta-päivä ja sunnuntaina menen pitämään ensimmäiset tupperini. Pitäkeehän peukkuja!