Tämä aamu alkoi rivakasti. Ensin heitin vanhemman tyttären kesätyöpaikalleen Kustaviin, sitten kipsinkapsin takaisin Vehmaalle ja puotia avaamaan (ajoin pihaan neljää vaille kymmenen eli avaamisaikaa). Asiakkaita tipsutteli sisään tasaiseen tahtiin, tänään onneksi oli sateetonta.

Aamulla poikkesi Nousiaisista pari kuorokaveria muiden asiakkaiden lomassa ja lisää noustelaisia, sitten tuli Ansku ja seuraavassa hetkessä Pihku ystävättärensä kanssa - nämä jälkimmäiset olivat taittaneet matkan "pitemmän kaavan mukaan". Oli taas kiva tavata livenä yksi blogipersoona!

Asiakkaiden joukossa on aika tasaisesti lahjatavaroiden hakijoita ja askartelijoita, kirpparilla käy enin osa myös näistä kurkkaamassa. On myös niitä, jotka tulevat pelkästään kirpparia etsimään. He ovat ehkä niitä, joille Hetassa käynti ei ole vielä mikään triumfi kirpparin vaatimattomuuden vuoksi, mutta tähänkin varmasti saadaan parannusta kesän mittaan.

Jotain uutta tilasin tänäänkin: aamulla soitti yksi asiakas ja kysyi huopapalleroisia. Näitä sitten pitkin päivää etsiskelin ja löysinkin, eiköhän ne loppuviikosta Hetaan tupsahda (tosin piti sitten samalla tilata muutakin tavaraa, joka on vähiin käynyt). Totesin jo viime viikon lopulla, että myymälässä täytyy pitää "puute-listaa", johon saa heti merkata ylös, kun huomaa, että jokin oleellinen juttu on vähissä - ei niitä muuten muista sitten, kun koneelle istahtaa tilauksia tekemään. Toimii hyvin kun lista on tiskillä koko ajan käsillä.