On ollut vauhdikas viikonloppu, sen voin sanoa. Alkaa olla takki tyhjä, siksi toteankin vain, että on ollut myös tosi mukavaa.

Lauantaina oli normaali kauppapäivä, rauhallista. Verkkokauppa avattiin 15.9. klo 00.00, eilisen päivän aikana siellä oli yksittäisiä kävijöitä 189 kappaletta ja sivulatauksia kolmisentuhatta! Joitain tilauksiakin tuli, mikä tietysti ilostuttaa ihmeesti. Niitten eteen on tehty kaikki voitava tähän asti, nyt ne tavarat odottavat tuolla alhaalla sivupöydällä maksusuorituksia, sitten lähtevät liikkeelle.

Tänään oli sitten kauan odottamani blogitapaaminen. En ollut turhaan odottanut, hauskaa oli! Kaikki olivat iloisella mielellä liikkeellä, joten kälätystä ja räkätystä kaikui riittämiin. Kahveet ja teet ensin heiteltiin nassuun tarjoomusten kera ja sitten ihmeteltiin Anskun bambupaperitaitoksia.

908036.jpg

Lopulta ne jopa onnistuivat. Ahaa-elämyksen kokeminen on aina yhtä virkistävää. Olen koittanut noita taitoksia joskus tehdä, mutta en ole mitään järkevää saanut aikaiseksi. Tämänpäiväisen tekeleeni kehtaan kyllä laittaa vaikka tännekin näytille. (Anskun blogissahan on jossain vaiheessa ollut ohje tuon taittelun tekemiseen, kyllä se varmasti sieltä edelleen löytyy jos kiinnostuit. Siellä näkyy myös noitten leimasinten kohtalo minuutin kuluttua tuon alla olevan kuvan ottamisesta.)

908033.jpg

KIITOS kaikille, teette elämästä elämisen arvoisen!